BLOGISTA

Petra Janica- blogi on lifestyle henkinen blogi, jossa kerron elämästäni onnen ja surun hetkinä. Kirjoittelen jokossa aihe postauksia ammatistani, kuin myös monesta muusta mistä saan hyvän idean. Blogissani pääsette myös lukemaan siellä ruurun toisella puolella sisustamisesta, kauneudesta ja myös ruoan tuoksusta unohtamattakaan erilaisista diy-postauksista!

Blogi on saanut nimensä luonnollisesti omasta nimestäni. Kuitenkin sillä on isompikin merkitys, kuin yleenstä. Olen alusta lähtien ollut sosiaalisessa mediassa petrajanica, joten blogin nimi oli helppo antaa sen perusteella. Blogi sai alkuunsa muutama vuosi sitten, kun innostuin aloittamaan sen uudelleen. Kirjoitin tätä blogia ainakin vuoden tai pari kun sitten päätin pitää vähän yli puolen vuoden blogi taon ja palasin viime keväänä uusien tuulien kanssa blogin pariin!

Blogia voit seurata hyvin bloggerin kautta, mutta myös bloglovinin ja facebookin kautta saat uusien postauksien ilmoitukset nopeasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti