lauantaina, marraskuuta 05, 2016

KOSMETIIKAN UUTUDET

Viime aikona olen ostellut tässä joitakin kosmetiikka tuotteita ja nyt pääsette tutustumaan mitä olen ostanut! Kerroin jokin aika sitten siitä, että olen alkanut panostamaan enemmän sellaisiin kosmetiikka tuotteisiin joita ei testata eläimiin. Panostan siis nykyään siihe, että kyseisen firman sivuilla lukee "Emme testaa tuotteita eläimiin". Mutta niinkuin siinä erillisessä postauksessa sanoin koskaan ei voi olla varma onko joku raaka-aineista testattu, voi ostamani tuotteet olla joissain määrin testattuja. Tavoitteena on kuitenkin, jossain vaiheessa löytää sellainen omanlainen kauppa/nettikauppa, josta löytyisi enemmän niitä tuotteita joita ei ole 100% varmuudella testattu eläimiin. Jos siellä ruutujen toisella puolella on vinkkejä joita heitellä, niin otan vastaan! Paria nettikauppaa olen jo miettinyt, että tilaan shamppoota ja muuta vastaavia tuotteita kunhan vanhat on saatu pois alta.

IMG_9567 IMG_9552

Tätä Hurraw!-huulirasvaa on kehuttu todella paljon ja muistan kun joka blogissa oli näistä arvonta yhteen aikaan. Itse en silloin kyseistä huulirasvaa testannut, mutta nyt päätin testata! Tiesin jo valmiiksi, että tässä on oiva huulurasva jota ei testata eläimiin millään tapaan ja kiikutin sen tottakai heti kotiin Punnitse ja Säästä liikkeestä! Kehujensa arvoinen tuote on ja vaikka hinta oli mitä oli, niin olen valmis maksamaan sen vähän päälle 5 euroa tuosta tuotteesta.

IMG_9571

Sitten päästään tutustumaan mitä nappasin Hulluilta Päiviltä lokakuussa. Sieltä lähti tottakai minun luotto Nivean rasva, joka on ihanan paksua ja sopii mun kuivalle iholle kun nenä päähän! Kivassa rasiassa olevaa rasvaa on minusta paljon helpompi käyttää kun puristettavaa purkkia jonka vaan sotkee sitten rasvaisilla käsillä. Tämä rasva vaan saa ihon tuntumaan niin pehmeältä rasvauksen jälkeen ja kaikenlisäksi se lähti tällä kertaan mukaan halpaan hintaan!

IMG_9576

Tässä sitten lisää Hullujen Päivien kosmetiikka ostoksia. Lumenen vartalonkuorintaägeeli ja ihanan punainen kynsilakka, jotka päätyivät mun mukaan oitis.

IMG_9584

Sitten vielä sieltä Hulluilta Päiviltä ostin itselleni uuden kulmakynän ja pääsin eroon lopulta siitä Rimmelin kulmakynästä, joka ei ollut parhaimmasta päästä. En vain ollut saanut aikaiseksi ostaa uutta, mutta Stockmannia kierrellessä huomasin tämän kulmakynän olevan tarjouksessa. Huomattavasti on ollut myös parempi kuin se Rimmelin kulmakynä!

Citymarketin meikkiosastoa kierrellessä törmäsin itselleni aivan uuteen meikkimerkkiin! Catricen kulmageeli lähti minun mukaani sinäpäivänä! Tutustuin tuotteen sivuilla heidän tuotteisiin ensin hieman ja löysin tiedon siitä, ettei kyseinen meikkifirma testaa sivujen mukaan tuotteita eläimiin, joka oli heti suuri plussa asiaan!  Mikä parasta kyseinen merkki on myös yhtä halpa kun kesän ja syksyn aikana hehkutettu essence merkki. Tähän mennessä minulle ei ole kerääntynyt muuta tuotetta heiltä, mutta kyseinen kulma geeli on ollut hyvä ostos.

IMG_9581

Sitten se kaikkien hehkuttama essence meikkimerkki! Halpa ja ihan kohtuu hyvä, ainakin kyseiseen ripsiväriin olen tyytyväinen. Otin ison harppauksen ja kokeilin jotain uutta ripsiväriä pitkästä aikaa. Olen aika tyytyväinen päätökseen kokeilla jotain uutta, sillä kyseinen tuote ei ole edes huono.

IMG_9587

Viimeisenä muttei vähäisempänä essencen kynsilakka, joka lähti testiin ripsivärin kanssa. En osaa oikein sano onko kynsilakka niinkään erityisen hyvä, olen sitä vaan pari kertaa käyttänyt. Näillä parina kertana on tuntunut siltä, että kynsilakka lohkeilee pois jo vuorokauden sisällä ja sitä pitäisi olla laittamassa lisää jo seuraavana päivänä. Pitää ottaa tarkemmin selvää onko tässä nyt hyvä vai huono tuote kyseessä.

10 kommenttia:

  1. Olen aina olut vähän skeptinen "halpis merkkejä" kohtaan. Haluaisin silti testata, vaikka joitain Essencen meikkejä. Tosi kiva postaus.

    enazupreme.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin kans aika skeptinen, mutta ku ne oli niin halpoja niin ei se olis niin kova pettymys ollut jos olisi ostanut huonon tuotteen. :D

      Poista
  2. Hurraw on myös mulle tuttu ja onkin mun meikkipussin vakkarijäsen nykyään♥ Hinta tosiaan vähän kirpaisee :/ Essencellä on oikeesti todella hyviäkin tuotteita, eikä niissä se hintakaan kirpaise. Kynsilakkoja mä en oo testannut, mutta yhdestä huulipunasta tykkään ihan super paljon <3 Harmi vaan, että en nyt saa huulipunan nimeä mieleeni :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Essencen meikkejä ei ole hinnalla pilattu! :D Ne saa aika halvalla kiikuttaa kotiin ja olleet ihan hyviäkin.

      Poista
  3. Oi miten kivoja tuotteita! ♥ Mulla on pysynyt Essencen lakat kyllä tosi hyvin, mutta kyllähän se aina vähän riippuu siitä, että minkä tyyppiset kynnet itsellä on (liuskoittuneet, rasvoittuvat, taipuilevat tms.). Millaista aluslakkaa & päällyslakkaa käytät? Ainakin Essiellä on tosi hyviä tuotteita jotka auttaa pidentämään lakan kuin lakan kestoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin voi olla oman kynnen tyypistä kiinni miten se lakka pysyy. Harvoin tulee käytettyä alus- tai päälyslakkaa, kun on noi monet kynsilakat niin hyvin pysynyt hyvin. Pitää kokeilla jos ne sais pidettyä ton Essence lakan pidenpää hyvänä. :)

      Poista
  4. Tuo sama Lumenen kuorintageeli on ollut mullakin käytössä jo jonkin aikaa ja tykkään älyttömästi! :) Ihania tuotteita ♥

    E.K.S.
    https://eks-katariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle jo toinen kerta kun ostan sellaisen ja se on kyllä ihana tuote! ♥

      Poista
  5. Pakko sanoa että mä olen taas ollut todella tyytyväinen Essencen kynsilakkoihin! Löytyy monessa eri värissä ja kaikki on pysynyt mulla tosi hyvin, paremmin kun esim. Essie jonka pitäisi olla hyvää :D Muita essencen tuotteita en ole kokeillut..

    http://jasmiinah.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essencelä on kyllä todella hyvä kynsilakka värivalikoima! No sehän on ihan henkilökohtaista onko tuote hyvä. Jollekin tuote on hyvä ja joillekin huono. :) Mutta loistavaa kuulla, että sulla noi kynsilakat pysyy kynsissä. :)

      Poista