sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2016

MUUTOKSEN TUULET

Viime reissusta, josta puhuin tässä postauksessa on jo mennyt tovi aikaa ja sen jälkeen on tapahtunut paljon. Enemmän vain positiivista. Vanhempieni luona ollessa päätin vaivihkaan mainita poikaystävälleni siitä, että haluaisin muuttaa virallisesti saman katon alle ja tästä päädyimme sitten pitkään keskusteluun asiasta. Päätimme yhteistuumin, että kun pääsemme Turkuun alkaisimme katsomaan yhdessä asuntoja ja kiertelemään eri asuntonäyttöjä, mutta emme pitäisi asian suhteen kiirettä vaan etsisimme rauhassa sen sopivan asunnon löytämistä haluamaltamme alueelta. Heti Turkuun päästyä N päätti mennä yhden ihastuttavan asunnon näyttöön, mutta se ei napannut ja tämän jälkeen täytimme kalenterimme täyteen asuntonäyttöjä joissa voisimme käydä. Mutta meillä kävikin erittäin yllättävä tuuri. Kilautin puhelun yhteen asuntoon, jota olisimme valmiita katsomaan ja pääsin vilkaisemaan asuntoa jo seuraavana päivänä. Näytön jälkeen sanottiin, että jos olemme mahdollisesti asunnosta kiinnostuneita olisimme tervetulleet tekemään asuntovarauksen kyseisen asunnonvälitys firman kanssa. Koska N sattui olemaan näytön aikana töissä, piti asiasta keskustella hänenkin kanssa. Hän luotti minun sanaani, kun sanoin asunnon olevan loistava ja haluaisin sen meille. Hänen töiden jälkeen päätimme yhdessä sitten suunnata toimistolle tekemään varausta kyseisestä asunnosta. Nyt tällä viikolla kävimme sitten kirjoittamassa vuokrasopimukset ja maanantaina saamme avaimet uuteen yhteiseen kotiimme!! Se kävikin nopeammin kun uskoimmekaan.

Meidän koko viikko on ollut täyttä hulinaa töitä on ollut läheis jokaiselle päivälle, kummankin asunnoissa on täytynyt pakata ja siivota, joten siinä on aika mennyt hurjan nopeasti. Oma asuntoni on todella vaiheessa ja kaaos on vallannut meidät täällä minun asunnollani kun taas poikaystävän asunto on siivousta vaille valmis muuttoa varten. Olen itse muuttanut moneen kertaan mutta mikään ei ole niin jännittävämpää kuin tämä muutto. Onhan tämä ensimmäinen muutto jossa muutan jonkun toisen kanssa enkä yksin tai perheeni, vaan sen henkilön kanssa jonka kanssa haluan rakentaa yhteistä elämää. Kumpikin meistä pursuaa niin paljon intoa, että huh huh.

IMG_3077

Uudesta kodista saatte aivan varmasti postausta sitten kun se on saatu kuntoon, mutta voin kertoa nyt jo pää piirteet asunnosta. Muutamme siis tiistaina 2008 vuonna rakennettuun kerrostalo kaksioon jossa on upea keittiö, tilava lasitettu parveke ja kaiken meidän luksuksen kruunaa oma sauna. Me kumpikin siirrymme  80-90 luvuilla rakennetuista yksiöistä muutaman vuoden vanhaan asuntoon, jossa meitä odottaa kauan odotettu tiskikone ja tiistaina jopa saapuu tilaamani pyykinpesukone. Olemme kumpikin elänyt yksiöissä joihin harvemmin mahtuu keittiöön tiskikonetta tai kylpyhuoneeseen pyykinpesukonetta. Nyt saamme unohtaa tiskiharjan käytön ja sen ainaisen ravaamisen pyykkituvan välillä. Meille se on vielä nyt ihan luksusta, kun kerran on jo tässä 4 vuotta asunut omillan ilman minkäänlaisia hienoja kodinkoneita jotka pesisi ne likaiset astiat puolesta. Voin nyt mielelläni heittää tälle vanhalle yksiölle hyvästit ja siirtyä aivan uuteen elämän vaiheeseen.

Tämä meidän yhteen muutto on ollut meille suuri ilon aihe lähi aikoina ja nyt viimein kerkesin kaiken tohinan keskellä jakamaan sen myös teille!! 

torstaina, heinäkuuta 28, 2016

NACHOVUOKA

Pakko kyllä tulla taas jakamaan tämä ihana resepti teille. Kyseinen resepti löytyi vanhoista blogiteksteistä ja vanhemmat lukijat voivat sen muistaakin. Nachovuoka tuli aikanaan minun perheeseni ja valloitti kaikkien sydämmen täysin. Kotoa pois muutettua olen tehnyt tätä aika ajoin. Yksi mun suosikki ruoista!

Tämä ruoka sopii niin hyvin vaikka mihin hetkiin. Perjantain leffa illan ruoaksi, arkipäivän perhe illalliselle, juhliin tai mikäs sen parempaa kun pienen juhlimisen jälkeisenä aamuna! Helppo tekoinen ja nopea, mikäs sen parempaa. Ja vielä super hyvää! Pidemmittä puheitta pääsette vilkaisemaan myös alemmas ohjeita tämän herkun tekoon.

IMG_7741

Tarvitset:

200 g nacho-lastuja
400g jauhelihaa
1 pss tacomausteseosta
1 prk salsakastiketta
1 prk juustodippiä
150 g juustoraastetta

Toimi näin: Kypsennä jauheliha ruskeaksi paistinpannulla ja kaada joukkoon tacomausteseos. Leivitä nacho-lastut uunipellille leivinpaperin päälle ja lisää joukkoon jauheliha, salsakastike, juustodippi ja lopuksi ripottele juustoraastetta päälle. Paista 225 asteisessa uunissa ylätasolla niin, että juusto sulaa ja saa pintaan hieman väriä.

Oletteko jo maistellu tätä hetkku ruokaa?

maanantaina, heinäkuuta 25, 2016

VASTAUKSIA

MINÄ
 
Minkä ikäinen olet? Olen 21 ja täytän joulukuun 5. päivä 22 vuotta. Missä asut? Asun Turussa. Opiskeletko vai käytkö töissä? Mitä? Olen tällä hetkellä töissä ruokakaupassa. Kuinka pitkä olet? En osaa tarkalleen sanoa, mutta suunnilleen 173 cm pituutta löytyy. Onko sinulla poikaystävä? Kyllä vain sellainen löytyy! Millainen olit lapsena? No äidin sanojen mukaan huolehdin aina toisista, joskus vähän liikaakin. Itsekin sanoisin olevani sellainen lapsena. Lakkaatko kynsiäsi? Aika harvoin nykyään. Mitkä asiat hymyilyttivät sinua viimeksi? Itse asiassa se kun sain puhelun, että minä ja poikaystäväni olemme saaneet yhteisen asunnon! Onko sulla lävistyksiä? Ei ole. Mitkä ovat viisi vahvuuttasi? 1. Olen loistava kuuntelija 2. Luotettavuus 3. Huumorintajuisuus 4. Hyvä visuaalinen silmä 5. Rehellisyys Missä asiassa/asioissa haluaisit kehittyä? Ehdottomasti kielissä! Kielipääni on todella heikko. Mitä teet silloin kun sinulla on tylsää? Enimmäkseen katson sillon Netflixistä jotain kivaa sarjaa tai leffaa. Tai sitten luen jotain hyvää kirjaa. Mikä saa sinut vihaiseksi tai surulliseksi nopeasti? Vihaiseksi saattaa saada mikä vaan riippuen tilanteesta ja päivästä, mutta ihmisten uusavuttomuus ottaa vihaksi aika nopeasti. Surulliseksi tulen nopeasti esim. kuolleen jäniksen näkeminen tiellä. :( Aamu rutiinit? Näitä minulla ei oikeastaan ole. Työpäivisin se on vain suihku, aamupala ja meikki. Ei mitään ihmeellisempää. Asutko omassa kämpässä? Vuokrakämpässä kyllä Asutko yksin? Tällä hetkellä joo, mutta ensi viikkolla en enää asu! Oletko hyvä laulamaan? En ainakaan omasta mielestä. Mistä kaikkialta sut voi löytää sosiaalisesta mediasta? Tästä tulee postausta pian! Mutta Ig, Snapchat, facebook, ask ovat sellaisia.

IHMISSUHTEET

Minkälainen suhde sulla on sun perheen jokaiseen eri jäseneen? En jaksa erikseen luotella välejämme, olen nimittäin kaikkien kanssa hyvissä väleissä. Äitini ja vanhemman pikkusiskon kanssa voin keskustella ihan mistä vaan. Oletko seurustellut monesti? Tämä nykyinen suhde on minulle toinen seurustelu suhde. Ketkä on lähimmät kaverisi? Eräs henkilö, jonka nimeä en halua tuoda blogissani esille. Tärkeimmät piirteet joita arvostat ystävissäsi? Luotettavuus on se ehdoton! Pystytkö antamaan helposti anteeksi vai oletko pitkävihainen? Annan anteeksi helposti, harva on saanut minua vihaiseksi pidemmäksi ajaksi. Montako lasta haluat? 2 voisi olla se hyvä määrä. Millainen olisi unelmiesi miehen ulkonäkö? Sellainen joka minulla on jo vierellä!

grrtf

OPISKELU / TYÖ / HARRASTUKSET

Mitä harrastat? Tämä on minun harrastus, blogi siis. Millainen opiskelija olit yläasteella? Tunnollinen ja ahkera joissain määrin. Mikä on sun unelma-ammatti? En osaa vielä täysin sanoa. Pidän tästä asiakaspalvelu työstä, mutta haluaisin tehdä tulevaisuudessa sitä täysin erillaisessa paikassa kuin nyt. Haluaisitko bloggauksesta joskus ammatin? En oikeastaan, harrastuksena tämä on hyvä. Mikä kamera sulla on? Canon eos m Millä ohjelmalla muokkaat kuvia? Gimp 2 ohjelmalla. Mitä poikaystäväsi ajattelee bloggauksestasi? En ole kysynyt. Mutta uskon hänen haluavan, että teen jotain mikä tuntuu minusta hyvältä. Mikä tietokone sulla on? HP:n joku läppäri. En muista enempää tietokoneesta.   

 MATKUSTAMINEN

Milloin viimeksi kävit ulkomailla? Pari vuotta sitten. Missä maissa oot käynyt? Hollannissa ja Latviassa. Jos saisit valita minkä tahansa maan, johon voisit matkustaa, mikä se olisi? Italia tai Jenkit! Millä paikkakunnalla haluaisit asua? Turku on minulle mieluinen paikka, en haluaisi muuttaa täältä ainakaan vähään aikaan pois. Oletko käynyt kielimatkalla tai vaihdossa? En, mutta Hollannin matka oli eräänlainen ryhmävaihto. Siinä mentiin n. kymmenen hengen suomalais porukalla hollantiin jossa oli heidän maasta ja parista muusta euroopan maasta viettämässä viikkoa tutustuen vähän jokaiseen maahan.

KUMPI JA KAMPI

Maaseutu vs kaupunki? Kaupunki
Karkit vs suklaa? Karkit
Tennarit vs korkkarit? Tennarit
Auringonnousu vs auringonlasku? Auringonlasku
Sipsit vai karkit? Karkit
Läppäri vs pöytäkone? Pöytäkone
Aamu vai ilta -ihminen? Ilta-ihminen.

khk

LEMPPARIT

Lempi elokuva ja sarja? Lempi elokuvia on paljon, mut ensimmäinen joka tulee mieleen on 21 jump street. Lempi sarja taas on Dexter ja Frendit. Kuka on kuumin mies julkkis? Channing Tatum Mikä biisi merkitsee sulle kaikista eniten? Reino Nordin - Kato mua silmiin Lempi kauppa? Pentik. Mikä on sun suosikkibiisi? Reino Nordin - Kato mua silmiin Jos saisit valita vain yhden ruuan jota tulisit syömään koko loppuelämäsi, mikä se ois? Itse tehdyt jauhelihapihvit!

TULEVAISUUS

Mikä on suurin unelmasi? Nähdä maailmaa, haluaisin käydä niin monessa maassa! Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Opiskelemassa jotain minua kiinostavaa alaa. Entä kymmenen? Silloin varmasti olen jo miettimässä tai jo perustanut omaa perhettä. Onko sulla tavoitteita nyt tälle vuodelle? Tälle vuodelle en edes ottanut mitään muuta tavoitetta kuin löytää tyopaikka ja sellaisen jo löysin! Missä näät itsesi kun täytät 30? Työskentelemässä jossain hyvässä työpaikassa ja pitämässä omasta perheestä huolta.

SYVÄLLISTÄ

Sun poliittinen näkökulma jos sitä on? Ei ole sellaista. Uskotko johonkin? Uskon uudelleen syntymiseen. Uskon siis siihen, että me synnymme kuoleman jälkeen uutena ihmisenä tai eläimenä. En kuitenkaan usko tähän 100% ja väitä että se pitää paikkaansa. Millä tavalla yrität elää elämääsi? Minulla ei ole mitään suurta elämän tapaa. Haluan nauttia joka hetkestä ja elän hetkessä. Koskaan ei voi tietää mitä eteen tulee. Mikä on sun käyttäytymisessä asia, jonka haluaisit korjata? Suutun joskus ehkä liiankin nopeasi, sen vois korjata tai sitten turha stressaaminen pienistä asioista. Mikä biisi soi silloin kun olet surullinen? Johanna Kurkela - Kuolevainen Entä kun olet iloinen? Sillon soi vaikka mitä, niin laidasta laitaan! Mistä pidät eniten itsessäsi? Siitä, että osaan ottaa monet asiat rennosti. Jos on tiskit tiskaamatta eikä jaksa tiskata niin sit antaa olla, enkä jaksa mäkättä miehelle siitä jos pöntön kansi on ylhäällä. Mikä on mielestäsi kauneinta sinussa? Voisin sanoa itse tähän, että silmät ja niiden alla kesäisin olevat pisamat. Entä poikaystäväsi mielestä? Kuulemma silmät! Uskotko jumalaan? En usko. Mitä et tekisi mistään hinnasta? Laskuvarjo hyppyä tai söisi jotain heinäsirkkoja. Käytätkö päihteitä? Alkoholia silloin tällöin, mutta en muuta.

IMG_8274

+Oon jo pitkään miettinyt mistä saa tollaisia kuvassa olevia mukeja/laseja? :D
Kyseinen yllä olevassa kuvassa oleva muki on tosiaan peräisin Vuokatin K-supermarketista. Siellä oli viime kesänä tarjous kun ostaa 6 päkin Garage lonkeroa sai lasin kaupan päälle. Harvi vaan että en ole enää törmännyt kyseiseen tarjoukseen olisi kiva saada toinen samanlainen muki.

Nicon (poikaystävä) spesiaali kysymys:
Miks keittiö on aina ihan kuin pommin jäljlltä kun teet ruokaa?? Että sulla olis siivottavaa! ;)

Kiitos kaikille kysymyksistä!

perjantaina, heinäkuuta 22, 2016

REISSUSSA

Hiljaista on ollut täällä blogin puolella hetken. En halua aloittaa blogissani jokaisen hiljaisen hetken aikana anteeksi pyytelyä siitä etten ole saanut kirjoitettua uutta postausta, joten jätän ihan suosiolla ne väliin ja kerron suoraan miksi on ollut hiljaista, koska tämä postaus on viikontakaisia kuulumisia. Olen ollut viimeisen viikon aikana niin "kiireinen" ja väsynyt, että ainut mitä olen koneella tehnyt on se, että avaan netflixin illalla töitten jälkeen. Se miksi kiireinen sana on heittomerkeissä johtuu siitä, että minulla ei ole ollut montaa rautaa tulessa ja olen viime viikonlopun ollut vapaalla mutta reissussa, jossa halusin paneutua muuhun kun blogiin. Nyt kuitenkin ajattelin, että olisi sopiva hetki paneutua tännekkin ja tulla jakamaan vähän millaisessa reissussa olin viime viikolla.

IMG_8305 IMG_8299

Viimeviikon keskiviikon ja torstain välisenä yönä minulla ja poikaystävälläni starttasi auto kotini pihalta kohti kainuuta vanhempieni luokse. Vietimme mukavan viikonlopun perheeni kanssa, grillaten ja muuten vain oleskellen. Kävimme katsomassa pieniä "nähtävyyksiä" paikkakunnalla. Ihailemassa vuokatinrinteiltä maisemia ja metsästämässä nuorimman pikkusiskoni kanssa pokemoneja katinkullan rannalla. Lauantaina kävimme Oulussa kummilapseni nimijäisjuhlissa, jossa poikaystäväni pääsi tutustumaan perheen muihin jäseniin, joita ei ollut vielä vanhempieni luona tavannut. Juhlien jälkeen palasimme takasin vanhempieni luokse, josta sitten taas kerran auto starttasi sunnuntai aamuna kohti takaisin Turkua.

Oli aivan ihanaa käydä taas vanhempieni luona kyläilemässä pitkästä aikaa. Viime kerralla kävin nuorimman pikkusiskoni rippijuhlissa maaliskuussa, joten siitä on jo aikaa. Tuota monen sadan kilometrin välimatkaa on vain niin vaikea kulkea varsinkin kun käy töissä. Vapaata täytyy olla enemmän kuin kaksi päivää, jotta tuonne pohjoisempaan voisi lähteä. Nyt kerran kun oli isot juhlat kysessä sain onneksi viikonloppuni vapaaksi, joten pääsin pitkästä aikaa käymään vanhempieni luona myös ennen kyseisiä juhlia.

IMG_8334 IMG_8335 IMG_8350
Paluumatkalla nappasimme vanhemman pikkusiskoni kyytiin, joka tuli muutamaksi päiväksi minun luokseni. Paluumatkalla kävimme kiertämässä Kuopion ikean ja haimme sen mitä etsimmekin, asuntooni uuden lipaston. Turussa vietimme pikkusiskoni kanssa aikaa töitteni jälkeen katsoen netflixistä leffoja ja kun minulle keskiviikolle suotiin vapaapäivä ja palkkapäivä samaan kertaan niin suuntasimme tottakai kaupungille ostoksille ja tuhlaamaan rahaa oikein urakalla. Meidän mukava päivämme jatkui mukavassa kesä säässä läheisillä kallioilla nauttien kylmää juotavaa. Seuraamme tuli illasta poikaystäväni kavereineen ja jatkoimme iltaa läheisessä kuppilassa yhdessä. Itselläni oli ihana reissu vanhempien luona ja eilen saatoin pikkusiskoni linja-autoon, joka palasi takaisin kotiinsa ja jonka kanssa vietin hauskan ja rennon alkuviikon. Tänään sitten takaisin normaali arkeen, joten minä alan tässä valmistautumaan omaan työvuorooni. Miten teillä on mennyt siellä ruutujen toisella puolella?

PS. tein blogilleni viikon aikana Facebook sivut, jossa linkkailen aina uusimmat postaukset. Käykääs tykkäilemässä sivusta! Sivulle pääset tästä.

tiistaina, heinäkuuta 12, 2016

MEIKKAAMISEN MERKITYS ELÄMÄSSÄNI

Muistan ne ensimmäiset meikit jotka ostin tai jotka äiti antoi omasta meikkipussukasta kuleksimasta joskus silloin kun olin 12 vanha, ellen vähän vanhempi. Sillon juuri yläastetta aloittavana käytin ainoastaan ripsiväriä, joka oli minulle ainut meikki mitä käytin silloin, mutta pian sen jälkeen alkoi mekkipussin sisältö kasvaa ja meikkaaminen muuttumaan jonkin verran. Teiniaikana meikin käyttö oli jostain kumman syystä aina se pakollinen mikä piti laittaa naamaan oli sitten meno minne tahansa ja voi herran jestas sitä meikkaamisen taitoa mikä sillon on ollut.. häpeä.. pakko myöntää. Siinä elämän vaiheessa se oli aika tumma painoista meikkaamista kuin myös oma hiustyylinikin, joka oli silloin kokonaan musta. 9 luokan aikana minun meikkaaminen muuttui täysin, se vähentyi huomattavasti ja rajauskynänkin olen aikoinaan heittänyt jorvakkoon ja tuo rento ja yksinkertainen meikkaus tyyli on säilynyt tähän päivään asti.

IMG_8187

Meikkaaminen ei ole koskaan minulle ollut mitenkään tärkeää lukuun ottamatta jotain teini vaihetta, jolloin ajatteli vain sitä mitä muut ajattelivat ja että meikkiä täytyi käytää joka kerta kun astuu roskista kauemmas. Tällä hetkellä en oikeastaan enää edes osaa välittää menenkö lähikauppaani ilman meikkiä vai en, siitä en ole piitannut pitkiin aikoihin. Lisäksi en oikein jaksa kuluttaa aamuisin 15-20 minuuttia kauempaa peilin edessä meikaten naamaa priima kuntoon kaikkineen varjostuksineen ja luomivärineen. Kyllä sitä vaan monesti tulee töihin lähdettyä niin, että hiukset vaan nutturalle tai ponihännälle ja sitten vaan töihin kulkemaan ilman minkäänlaista naaman suttaamista. Kuulin kerran eräältä mieheltä kysymyksen liittyen meikkaamiseen, että "Meikkaammeko miehiä varten vai itseämme?" vastaus oli ensin, että miehiä varten sitä tulee meikattua. Sen jälkeen asia on minulle ollut siinä, että kumpikin on syy siihen miksi meikata, kun tämän kyseinen kysymyksen esittämä mies tokaisi "Uskon, että te naiset enemmänkin meikkaatte vain itseänne varten, että näyttäisitte vielä kauniimmalta omissa silmissänne. Meistä miehistä te naiset olette kuitenkin kauniita ilman meikkiäkin ja pidämme enemmän luonnollisuudesta." Tämän jälkeen olen ajatellut niin, että yksi osa meikkaamisen syystä on se, että yritämme mielyttää joissain määrin näitä miehiä, mutta haluamme kuitenkin näyttää hyvältä myös omissa silmissämme. Tämä on oikeasti oma syyni meikin käyttöön, suoraan sanottuna pidän itseäni kauniimpana meikin kanssa ja haluan näyttää sitä muillekin silloin tällöin, mutta pidän myös itseäni kauniina ilman meikkiäkin, joten uskallan helposti astua ulko-ovesta ulos ilman minkäänlaista meikkiä naamalla. Se hetki kun kuulin miehen pointin meidän naisten meikkaamiseen olen ajatellut sen merkitystä omassa elämässäni ja se on juuri sitä, että haluan meikata (vaikka se minun kohdalla on vähäistä) itseni takia mutta myös näyttää sen kauneuden muillekin ihmisille. Lisäksi meikkit tuotteena on minulle todella arvotonta elämässäni ja laitan monesti rahani johonkin aivan muuhun. En ole joka palkkapäivä ostamassa uutta puuteria tai neljättä toimivaa ripsiväriä vaan ne samat saattaa minulla olla jopa puoli vuottakin käytössä, enkä omista yhtä kokonaista laatikostoa täynnä erilaisia meikki tuotteita. Rahallisesti varmasti itselleni suuri helpotus, kun meikin ostoon ei mene koskaan niin paljoa rahaa. Lisäksi monesti olen naureskellut sitä, että tämä meikkien ja meikkamisen oma arvostamattomuus on helpottanut lähtötilanteissa jonnekkin ja jokaiselle matkalle ei tarvitse varata isoa osaa matkalaukusta suurelle meikkipussille. Monet teistä varmasti osaa samaistua puheiseeni ja jotkut omistavat toisenlaisen näkemyksen, joten haluaisin kuulla kuinka meikkaaminen merkitsee teidän elämässänne.

perjantaina, heinäkuuta 08, 2016

KYSYMYSPOSTAUS - Q&A


ASK2
Nyt olisi aika pistää käyntiin blogissani ensimmäinen Q&A postaus. Nyt kun aloitin uudelta pohjalta tämän blogin, varmasti moni vanhoista kuin myös teistä uusistakin lukijoista haluuaa laittaa kysymyksiä tulemaan. Kysymyksiä voi esittää 14.7 asti, jonka jälkeen kokoan kaikista kysymyksistä oman postauksen vastauksineen. Kysyä saa mitä mieleenne juolahtaa, mutta muistakaa tietenkin pysyä asiallisina ja hyvän maun mukaisesti. 

torstaina, heinäkuuta 07, 2016

KORKEASAARI

IMG_8037 houihj IMG_8115 uk kyftghhg ilhj IMG_8166 Meillä oli kyllä aivan huikea keskiviikko! Olemme kumpikin olleet erittäin hyvissä fiiliksissä ja rentoutuneita eilisestä helsingin reissusta, kun kävimme päivän kulkemassa korkeasaaressa. Suunnittelimme reissua jo keväällä ja nyt pääsimme toteuttamaan sen kun kummallakin sattui olemaan samaan aikaan vapaata. Aamu alkoi jo 5 aikaan kun aloimme valmistautumaan ensimmäiseen paikalliseen bussiin, jolla kerkeäísimme hyvin linja-autoasemalta lähtevään onnibussiin. Kummatkin matkat meillä meni siten, että kumpikin vain nukui ne kaksi tuntia mitkä piti siellä istua, olemme kumpikin niitä ihmisiä joilla menee se about 10 minuuttia autossa ja sitten on vintti pimeä. Suuntasimme aamupala haku reissun jälkeen samantien korkasaareen jossa kiertelimme lähes kolme tuntia, olin käynyt siellä viimeksi lapsena joten en muistanut sieltä mitään muuta kun apinoiden ja leijonien näkemisen. Korkeasaaressa käyminen oli ihan parasta mitä olen tähän mennessä kokenut, harmiksi vain jäi se kun menimme viimeisenä kattomaan villikissoja.. tottakai silloin se paikka oli ihan täynnä ihmisiä ja kaiken lisäksi kaikki ne kissat olivat päättäneet mennä untenmaille. Samantien päätimme, että syksyllä suuntaamme uudelleen kissojenyöhön jos korkeasaari sellaisen järjestää uudelleen tänäkin vuonna. Jalat kipeinnä suuntasimme korkeasaaresta Vapianoon syömään, aivan ihanaa pastaa. Olin itse kuulut paljon hyviä kehuja kyseisestä ravintolasta, joten halusin päästä paikkaa kokeilemaan ja kyllä se vain oli kehujensa arvoinen paikka, aivan liian hyvää pastaa ja kaiken lisäksi erittäin täyttävää. Helsingin reissu jatkui loppuun käydessä kummiani moikkaamassa hänen työpaikalla, kiertelemällä kamppia ja istumalla aurinkoisessa säässä terassilla. Ihana päivä siis ollut, meille tämä oli ensimmäinen yhteinen reissu Turun ulkopuolelle ja kaiken lisäksi ensimmäinen päivä jonka olemme viettäneet ihan kokonaan kahdestaan. Joten se päivä jää vahvasti mieleen!

Nyt sit allan viettämään iltaa rakkaan kanssa ja katsomaan netflixiä.

tiistaina, heinäkuuta 05, 2016

VANHANAJAN MARKKINAT

Uusi viikko on jo lähtenyt hyvin käyntiin ja ajattelin näin tiistaina hypätä takaisin viikonloppuun ja kaiken lisäksi aurinkoiseen lauantai päivään.  Kävimme poikaystäväni kanssa launtaina kiertämässä jokirannassa olleet vanhanajan markkinat, käytyämme ensin pieni mutka hänen äitinsä luona juhlimassa pikkusiskonsa syntymäpäiviä. Iltavuoro- ja auronkoisena päivänä oli hyvä aika suunnata katselemaan näitä aikas tunnettujakin markkinoita, joissa en ollut vielä koskaan käynyt.
 IMG_7985 IMG_7994 IMG_8004

Se tuntui hieman virheeltä mennä lauantaina markkinoille, koska tottakai juuri sinä päivänä sinne ovat kaikki saapuneet, porukkaa siis riitti ja ehkä hieman liikaakin.  Meille kahdelle siellä ainakin oli liikaa ihmisiä, sillä olemme kummatkin sellaisia persoonia jotka ei noin suuresta ihmisjoukosta pidä. Päivä helteessä markkinoilla oli siis meille koettelusta hermoille kuin myös kärsivällisyydelle, onnistuimme rauhallisesti, mutta aivan liian hitaasti kiertämään koko markkina alueen. Minulle paineita tuotti kokoajan kelloa tuijottaminen, olihan luvassa vielä 6 tunnin ilta vuoro, jossa täytyisi jaksaa juoksennella pää kolmantena jalkana.

IMG_7981 IMG_8024

Markkinat olivat hyvin monipuoliset ja ne olivat täynnä erillaista ohjelmaa, mutta me emme jaksaneet jäädä katselemaan näitä näytöksiä oikeastaan siksi, että niitä ihmisiä parveili niin paljon ympärillä ja halusimme löytää jonkin kojun josta saisi hyvää ruokaa. Satuimme kuitenkin löytämään ranskalaisen kojun, jossa he myivät oman maansa herkkuja. Meidän mukaan lähti suussasulavan maukkaita macaronseja, jotka olivat taivaallisen hyviä. Koska emme löytäneet meille hyvää ruokapaikkaa  markkinoilta päätimme käytää juhannuksena suunniteltun ravintola kokeilun ja menimme jokirannasta keskustaan Metsikolaiseen ravintolaan nimeltä El Nam. Olimme jo siis sunnitellut, että kävisimme kyseisessä paikassa syömässä juhannuksena mutta paikka olikin silloin kiinni. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa, sillä tämä ruokapaikka oli meidän mieleemme. Ruoka oli hyvää ja tilaaminen toimi Subway tyylisesti, mikä parasta hinta ei ollut edes kyseiselle paikalle ollenkaan paha vaikka ensin luulin, että saa maksaa itsensä kipeäksi kun sinne menee syömään. Meidän yhteinen lauantaimme jatkui lopulta siten, että tiemme erkaantui toisistamme minun mentyäni loistavan päivän jälkeen tekemään töitä. Mukava viikonloppu tosiaan takana ja nyt odotan innolla huomenna alkavaa kahden päivän vapaata, kuin myös huomista Helsingin reissua poikaystäväni kanssa! Minusta olisi myös ihana kuulla miten teidän viikonloppunne meni?

perjantaina, heinäkuuta 01, 2016

OLOHUONEEN SILMÄTERÄ

IMG_7911
Tässä sitä nyt istutaan täysin uudella sohvalla, joka on itse asiassa minulle se ensimmäinen sohva jonka olen hankkinut. Tässä minun yksiössäni oli jo muuttaessani oranssit nojatuolit valmiina, jotka kelpasi minulle erittäin hyvin odottamaan sitä, että saan rahat kasaan kuin myös löydän sen täydellisen sohvan jostakin. Se päivä sit koitti, kun olin tehnyt hurjasti koko kevään töitä ja ylimääräisiä vuoroja napannut kiivasta tahtia itselle, tili kiitti ja kuittas. Nyt oli se sopiva hetki tuhlata muutama satanen sohvaan jota olen haaveillut jo pitkän tovin. Minun makuuni oleva sohva löytyi Sotkasta parisen viikkoa sitten n. 300 eurolla, ei siis yhtään paha hinta ja sain sohvan ulko-ovelle kuljetettuna heti seuraavalle viikolle. Ennen sohvan saapumista olin vannonut poikaystävälle, että kokoan sohvan itse eikä hän saisi siinä auttaa kun vasta sitten kun minun hermoni ei kestä, hän sai makeat naurut ja totesi et se on ensimmäinen pahvilaatikon avaaminen kun mulla menee hermot. Joka pitää varmaankin paikkansa.. Hänen harmikseen mutta minun pieneksi iloksi sohva olikin valmiiksi koottu, ei tarvinut kun laittaa jalat ja tyynyt paikalleen niin sohva oli täysin valmis. Helppo homma ja hermotkin kesti, haha. Nyt on vaan pakko sit myöntää, että olen tyytyväinen sohvan omistaja ja tässä sohvalla on vaan niin ihana loikoilla, että voisin jäädä tähän koko päiväksi. Sohva kaipaa vaan enää muutaman koristetyynyn, uuden maton ja sohvapöydän kaverikseen niin alkaa tämäkin huusholli näyttämään kunnolliselta. Sisustus inspiraatio postausta on tässä luvassa, heti kun vaan kerkeen kiireen keskellä sellaisen väsäämään. Mutta onko teillä toiveita sisustukseen liittyviin postauksiin? Ja kertokaa mitä pidätte uudesta sohvastani!?