27.12.2016

KAKSI JOULUA

Joulu tuli ja meni ihan hujauksessa. Itselle oli suotu jouluksi vapaapäivät töistä ja päätinkin lähteä sateista ja synkkää Turkua karkuun pohjoiseen päin. Joulukuun alussa yksi sisaruksista kysyi meidän perheen whatsapp keskustelu ryhmässä joululahja toiveitamme ja isäni ainut joululahjatoive oli saada meidät kaikki kotiin. Otin tämän korvan taakseni muistiin ja päädyin keskustelemaan poikaystäväni kanssa siitä, että viettäisimmekin ensimmäisen joulumme erillään. Pienellä painostuksella päädyin varaamaan liput kohti lumista pohjoista ja päästiin viettämään perheen kanssa pitkästä aikaa yhteistä joulua. Perheemme joulu perinteellä mentiin niinkuin aina. Jouluaamu aloitetaan riisipuurolla ja kysellään kuka oli se perheen onnekkain, jolle sattui manteli lautaselle tulemaan. Joulupukin kuumalinja pyörii aamusta asti ja lopulta viimeiset jotka sitä katsovat ja kommentoivat ohjelmaa ovat minä ja isä. Ruokapöytä katetaan illalla koreaksi ja tänä vuonna poiketen jaoimme lahjat ennen saunomista. Näin meidän perheellä on joka vuosi joulu kulkenut ja nyt oli ihana päästä viettämään joulua näin, sillä viime vuonna vietin sen täällä Turussa yksin töiden takia. Lisäksi oli mukava huomata kuinka iloiseksi isäni ja muut tulivat siitä, että myös minä saavuin jouluksi kotiin!

IMG_0617 IMG_0651 IMG_0668

Heti 25. päivä suuntasin takaisin Turkuun, jossa minua odotti oma rakas syli auki ja uusi joulupöytä koreana. Päätimme viettää vielä päivä jäljessä joulua yhdessä ja avata viimeiset lahjat ja syöden jouluruokaa samalla kun telkkarista pyörii Niko lentäjänpoika. Vielä ollaan meidän taloudessa tapaninpäivänä paistettu torttuja ja juotu glögiä, mutta nyt alkaa jo olemaan sellainen olo, että eiköhän se joulu ollut nyt tässä ja ensi vuonna sitten taas uudelleen! Tämän vuoden joulu oli erittäin mukava, sai nautti läheisten ihmisten seurasta, koko joulun sai keksi pieniä yllätyksiä poikaystävän joulukalenteriin ja tänne bloginkin puolelle sain väsättyä monta hyvää jouluaiheista postausta, olen kerrassaan tyytyväinen tähän joulun viettoon. Tästä on nyt hyvä jatkaa mahat täynnä uutta vuotta kohti, vai mitä?

IMG_0688 IMG_0121


Millainen joulu on ollut siellä toisella puolella ruutua?

22.12.2016

JOULUPÖYDÄN PIPARI-GLÖGIKAKKU

En ole kyllä koskaan tehnyt näin paljon juustokakkuja mitä nyt olen! Jostain syystä olen niin hullantunut kokeilemaan kaikkia uusia juustokakkuja mitä mieleen on juolahtanut. Varsinkin, kun olen jättänyt kokonaan sokerin lisäämisen pois, jolla saa kakuista vähemmän makeita. Mausta ei edes uskoisi, että sokeri olisi jätetty pois ja annettu makeuden maun tulla kermavaahdosta ja maustetuista rahkoista ja muista. Nyt reseptit on ollu aivan yksinkertaisia, joihin ei tarvitse paljon mitään alkaa väsäämään. Nauttikaa siis näistä resepteistä, näitä kyllä piisaa, tuolla luonnoksissa odottaisi vielä yksi kakku ohje julkaisuaan! Mutta tämä kakku ainakin sopii todella hyvin tulevan joulun ruokapöytään jälkiruoaksi. Anoppin luona ainakin maistui jokaiselle, kun tämän kiikutti kahvipöytään! 

IMG_0613 IMG_0606


Pohja

150 g pipareita
50 g voita

Piparitäyte

2 dl kuohukermaa
1 prk valio piparirahka
1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
4 liivatelehteä
2 dl vettä

Kiille

2 dl Glögiä
4 liivatelehteä 

Murkaa piparit muruiksi ja kaada sen joukkoon sulatettu voi. Leikkaa leivinpaperista sopivan kokoinen pala irtopohjavuokaan ja kaada sitten sen päälle keksi seos. Tasoittele seos pohjalle ja laita jääkaappiin siksi ajaksi kun täytettä valmistetaan. Laita liivatelehdet kylmään veteen ja vaahdota kemavaahto löysäksi vaahdoksi. Kaada tuorejuusto ja rahka erilliseen astiiaan, kiehauta 2 dl vettä ja lisää veteen liuenneet liivatelehdet (muista puristaa vesi ensin pois liivatelehdistä). Sekoita ja lisää tuorejuuston sekaan samalla sekoittaen. Kääntele mukaan myös kermavaahto ja kaada lopuksi jääkapissa olevaan kakkuvuokaan pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli. Seuraavaksi voi siirtyä kiilteen tekoon. Liota liivatteet kylmässä vedessä n. 10 minuuttia. Laita glögi kattilaan kiehumaan ja lisää sinne liivatelehdet vedestä ja sekoita hyvin. Anna glögiliivate seoksen jäähtyä huoneenlämmössä ja kaada se jäähtyneenä kakun päälle. Anna kakun jähmettyä mieluiten yön yli jääkaapissa, jotta saa parhaimman maun!

19.12.2016

VANHOJA JOULUKUVIA

Vanhat valokuvat! Niitä on vaan yksinkertaisesti ihana katsella ja niin siinä kävikin marraskuun alussa, kun olimme käymässä vanhempieni luona juhlimassa isäni 50 vuotis syntymäpäivää. Viimeisenä iltana minä, äiti ja Nico alamme käymään läpi vanhoja valokuvia. Nappasin sieltä muutamista valokuvista kuvan tänne teille vuosien varrella vietetyistä jouluista. Lapsuuden jouluista muistan kuinka niitä on tullu vietettyä niin silloisilla asuin paikkakunnilla tai isovanhempien luona pohjoisessa. Isovanhempien luona oli joka kerta aito joulukuusi, joka tuoksui aivan ihanalle ja sitä saimme koristella samaan aikaan kun televisiosta pyöri se vanha kunnon joulupukin kuumalinja. Muistan myös kuinka lähes, joka joulu kävi joulupukin puvussa joku perhetutuista vierailemassa tai jos ei käyny niin isän tullessa tupakalta parvekkelta hän huutaa riemuissaa, että on tainnu pukki käydä kun ulkona on reen jäljet lumessa. Me innoissaan löydämme eteisestä lahjapaketteja, joita pääsee avaamaa. Tällaisia joulun muistoja löytyy minun pääni kovalevyltä, kun näitä kuvia katseli. Ja löytyy myös se lapsuuden muistoissa oleva joulun tunnelma, kuinka jännittävää oli mennä nukkumaan 23. päivä ja aamuisen riisipuuron tuksu nokassa. Ihania muistoja! ♥


IMG_0026 IMG_0017 IMG_0009

16.12.2016

JOULUFIILIS HUKASSA?

Vieläkö on joulufiilikset hukassa ja tuntuu siltä, ettei olis edes joulukuu? Monella konstilla voi hakea sitä joulun fiilistä vähän kaikesta, ihan pienimmilläkin jutuilla. Eikä kaikkeen tarvitse niinkään olla mitään suuria summia, jos tuntuu tämän joulukuun vievän kaikki pienetkin sentit kukkarosta. Kokeile siis joitakin näistä ja toivotaan, että se joulufiilis tulee edes näillä pikku nikseillä!

Jouluiset markkinat ja myyjäiset. Kaikista joulumyyjäisistä löytyy sitä jouluista tunnelmaa, kun tori on täynnä erilaisia kojuja. Toinen myy villasukkia, toinen taas kynttilöitä ja jostain saa kuumaa glögiä ja makkaraa. Joululahja ideoita varmasti löytyy moneen lähtöön ja kotiinkin voi ostaa vähän jouluista makeaa. Kojuja kierrellessä kuoro laulaa joululauluja ja jokaiselta löytyy tuoksuva glögi kädestä. Kyllä siinä jo joulumieli alkaa tulemaan.

IMG_0530 IMG_0528

Kauneimmat joululaulut. Kirkoissa järjestettävät joululaulut ovat aina ilo näin joulun alla, pääsee laulamaan ja kuuntelemaan niitä perinteisiä joululauluja monien ihmisten kanssa. Se kyllä tuo jouluista tunnelmaa! Vaikka itse en ole uskonnollinen, niin minusta on mukava käydä laulamassa kauneimpia joululauluja.

Lahjan antaminen hyväntekeväisyyteen. Varmasti jokaisesta kaupungissa löytyy, jostakin jo sellainen kuusi, josta voi ottaa pienen kortin ja sen mukaan ostaa jollekkin vähä varaisen perheen lapselle lahjan. Joulukuusessa olevassa lapussa lukee lapsen sukupuolu ja ikä, jonka mukaan lahjan voi ostaa. Lahja sitten viedään paketoituna ja lappu siihen sidottuna, kuusen luokse, josta ne haetaan ja jaetaan näille lapsille. Joulu on antamisen aikaa, joten tästä ainakin itse tulisin hyvälle mielelle, kun saisin tehdä jollekkin toiselle hyvän mielen. Monenlaisia muitakin hyväntekeväisyyksiä löytyy, jossa voi näin joulun alla auttaa vähävaraisempia perheitä.

IMG_0517

Joulukorttien tekeminen. Vaikka postitusaika on jo mennyt, voi kortteja siltikin tehdä ja jakaa ystäville ja sukulaisille itse, jos asuvat samalla paikkakunnalla. Tai kukapa nyt kieltää viemästä itsetehtyä joulukorttia jollekin yksinäiselle vanhukselle vanhainkotiin. Itsetehty joulukortti on aina sydäntälämmittävä ja siitä näkee kuinka joku on viitsinyt nähdä vaivaa sen eteen.

Jouluinen koristus kotiin. Kaikki joulukoristeet vaan varastosta esille ja laittamaan niitä asuntoon. Koristetyynyt vaihtaa punaisen väriseksi, kuten myös pöytäliinan. Joulukuusi kauniiksi ja parvekkeen kaiteeseen jouluvalot. Koristeita voi myös askarella itse, jos haluaa näpräillä jotain kivaa kotiin tai omaan huoneeseen.

IMG_0515 IMG_0524

Siisti koti. Kun on ensin koristellut kodin jouluiseksi ja sitten vielä siivoaa kodin tiptop kuntoon niin kyllä pitäisi jo joulufiilistä olla. Mukavaa on olla jouluisassa ja siistissä kodissa tai huoneessa juomassa lämmintä glögiä. Ja jos et asu yksin, niin voit vaikka yllättää kanssa asukin siivoamalla. Vanhemmat arvostavat suuresti sitä, kun töiden jälkeen pääsevät siistiin kotiin ja kyllä se oma kumppanikin siitä ilahtuu suuresti!

Joulu puuhastelua kotona. Pipareitten leipomista, joulutorttujen paistoa tai miksei vaikka jo nyt voisi maistella miltä maistuikaan joulun laatikot ja kinkku. Kotiin saa ihanan jouluisen tuoksun ja kun siinä puuhastelee kaikkea jouluista joululaulut soidessa, niin kyllä minun joulufiilikset nousisivat! Pipareiden ja torttujen äärellä sitten katsomaan joulun suosikki leffoja!

IMG_0181 IMG_0540

Itsetehdyt joululahja. Netti on täynnä erilaisia itse tehtyjä joululahjaideoita! Kaverille voi hyvin tehdä keksipurkin, jossa on kaikki keksiin tarvittavat aines osat ja kaverin ei tarvitse kuin vaan kaataa kulhoon ja lisätä sinne esim. maidon ja kananmunat. Helppo ja yksin kertainen ja varmasti jokaisen mieleen, mutta muitakin lahjaideoita varmasti löytää. Vanhemmille tai isovanhemmille voi aina kasata jonkun kivan lahjakorin!

Älä ota turhia paineita. Jouluna stressaaminen on turhaa, miksi ihmiset tekee niin? En minä ainakaan jaksa päätäni sen koomin vaivata näin jouluna, siinä vain väsyy. Jouluajan pitäisi olla rentoutumista varten ja unohtaa kaikki murheet. Suurimmalle osalle varmaan stressiä tuottaa lahjat, mutta itse ainakin yritän muistaa sen, että ajatus on aina tärkein ja ei siitä tarvitse painetta ottaa. Muistakaa siis välillä hengähtää tämän jouluhässäkän alla!

Millaisia vinkkejä teidän taskuista löytyy?

14.12.2016

ITSETEHDYT JOULUMAKEISET LAHJAKSI

Itse en tiedä mitään parempaa kuin itse tehdyt joululahjat, joho on käytetty aikaa ja vaivaa. Monelle iskee kuitenkin se ongelma, että mitä viedä sellaiselle jolla on jo kaikkea tai joka ei halua mitään ylimääräistä. Itse ajattelen, että silloin kannattaa lähteä miettimään, jotain mikä on kuluvaa. Eli esim. syötävää ja mikä parasta tällä kertaa jotain herkullista syötävää. Jaan teille nyt kolme maukasta joulumakeista, joista voi tehdä jollekin ihanan lahjan tai herkutella itse!

IMG_0540

Kookostryffelipallot

Tarvitset
2 rkl Voita
200 g Maitosuklaata
1 dl Maitojauhetta
4 dl Kookoshiutaleita

Pinnalle
Kookoshiutaleita 

Näin tämä sitten tapahtuu. Eli sulata paloiteltu suklaa ja voi mikroaalto uunissa välillä sekoittaen. Annan  jäähtyä hetken ja sekoita sitten mukaan maitojauhe ja kaakaohiutaleet. Pyörittele massasta haluamasi kokosia palloja ja pyöritä kookoshiutaleissa. Aseta pallot lautaselle tai leivinpaperin päälle ja anna niiden jähmettyä jääkaapissa puoli tuntia ennen tarjoulua. Kookostryffelit säilytetän jääkaapissa. Anna lahjaksi vaikka, jossain kivassa peltirasiassa!

IMG_0549

Suklaafudge

Tarvitset
2dl Kuohukermaa
2 dl Sokeria
2 rkl Siirappia
50g Voita
200g Maitosuklaata

Näin tämä sitten tapahtuu. Kuumenna kuohukerma ja sokeri kiehuvaksi, jonne voi sitten lisätä voin. Keitä seosta niin kauan, että siitä tulee kinuskimaisen sameaa. Parhaimman ohjeen tähän testiin löytyy kinuskikissan sivuilta, testiin pääset tästä!. Sekoita joukkoon suklaan palasia ja sekoita niin kauan, että se sulaa. Aseta leivinpaperi haluamasi kokoiseen vuokaan ja kaada seos sen päälle. Annan fudgen jäähtyä ensin huoneen lämmössä, jonka jälkeen sen voi siirtää jääkaappin jähmettymään. Leikkaa paloiksi ja asettele ne haluamaasi rasiaan. Nämäkin säilyvät parhaiten jääkaapissa!


IMG_0565

Piparminttutoffee

Tarvitset
2dl Kuohukermaa
2 dl Sokeria
1/2 dl Siirappia 
25 g Voita
3-5 Piparkakkutankoa

Näin tämä sitten tapahtuu. Kuumenna kuohukerma ja sokeri kiehuvaksi, jonne voi sitten lisätä voin. Keitä seosta niin kauan, että siitä tulee kinuskimaisen sameaa. Tämän voi testata samalla tavalla, kuin fudgen ohjeessa. Kaada toffee leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja ripottele päälle murskattuja piparkakkutangon palasia. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaappiin jähmettymään. Kun toffee on tarpeeksi jähmettynyt leikkaa toffeesta palasia ja kääri ne vaikka somasti leivinpaperin palasiin tai asettele rasiaan. Säilyvät parhaiten jääkaapissa.


Olisiko tässä teidän mielestänne hyvät lahjat jollekin teidän kaverille tai perheen jäsenelle?

12.12.2016

LUONNOLLISEMPI VAIHTOEHTO HIUSTEN VÄRJÄÄMISEEN

Nyt kun olen siirtynyt eläintestaamattomiin kosmetiikka tuotteisiin ja koko ajan vain enemmän myös luonnollisiin tuotteisiin, jotka eivät sisällä ylimääräisiä kemikaaleja, joten päätin lähteä testaamaan millaista lopputulosta saa kasviväreillä. Ajattelin lähteä testaamaan näin aluksi ihan kotona ja kävin ostamassa yhden hiusväripurkin Ruohonjuuri kaupasta.

Kasvivärjäys on varmasti monelle muullekin, kuin minulle uusi asia, joten selvenetään hieman. Kasvivärihän siis on luonnollisempi vaihtoehto kuin normaalit hiusvärit mitä kiikutetaan kaupasta kotiin. Se on hellävarainen ja monesti sopii myös raskaana oleville, eikä myöskään aiheita samalla tavalla allergisia reaktioita kuin kaupan/kampaamoiden hiusvärit, sillä kasviväri ei sisällä p-fenyyleenidiamiinia. Kasviväri korostaa oman hiuksen sävyä ja värjäyttää vain hiuksia sen pintakerrosta, jonka takia oma hiusväri kuultaa värin läpi luonnollisesti. Kasvivärillä saa luonnollisia ja kauniita lämpimiä sävyjä luotua hiuksiin ja kasvivärien väripigmentit ovat peräisin luonnosta, kuten yrteistä.

IMG_0466

Pakkaus jonka ostin oli Sante-merkkinen ja se olikin jauhomaista hiusväriä. Tästä olin yllättynyt ja hieman jännittynyt kuinka saan värjäyksen onnistumaan, kun ensin pitää valmistaa se väri. Valmistus olikin todella helppoa. Jauhot kaadettiin kuljoon ja sitten päälle 3 dl kiehuvaa vettä, sekotettiin ja annetiin jäähtyä. Väri oli todella paksua ja hieman hankala levittää, mutta kun sen sai tehtyä kulhoon sai kaiken väriaineen päähän, eikä yhtään ylimäärästä jäänyt minkään purkin pohjalle. Kasviväri oli täysin erilaista, kuin kaupan kemikaaliset värit. Yleensä olen saanut olla pienessä tuskassa, kun hiusväri kutittaa päänahkaa ja voimakas haju aiheuttaa pientä pään jomotusta. Kasviväriä käyttäessä en kokenut mitään vastaavaa, päänahka ei kutissut ja hajukaan ei ollut voimakas. Vaikka eihän tuo väri mitenkään hyvän tuoksuinen ollut, mutta haju oli merkki siitä, että nyt on päässä jotain kemikaalitonta ja luonnontuotteista valmistettua. Värin vaikutusaika oli 1-2 tuntia, riippuen siitä kuinka syvän värin haluaa, itse pidin väri vähän reilu tunnin päässä. Hiuksista huomasi heti värjäyksen jälkeen, ettei päähän ollut laitettu yhtään ylimääräisiä kemikaaleja, sillä hiukset olivat silkin pehmeät ja uskon, että hiusten laatukin muuttuisi heti paljon parempaan suuntaan kun vaihtaisi kaikki shamppoot ja hoitoaineet luonnollisempiin vaihtoehtoihin.

IMG_0482 IMG_0483

Koska olen melkein koko ikäni värjännyt kemikaalisilla väriaineilla, lopputulos oli paljon pienempi kuin jos hiukset olisivat oleet oman väriset. Hiukseni tarvitsisivat vielä muutaman käsittelyn, jotta pääsisi kunnon lopputulokseen. Nyt ensimmäisellä värjäys kerrassa huomasi heti tuotteen eron kaupan väreihin, kuin myös hiukset vaalentuivat hieman tuohon ruskean sävyyn mihin halusinkin. Lisäksi paremman lopputuloksen olisi saanut, jos olisin ensin ottanut hieman selville, että pitääkö hiuksille tehdä ennen värjäystä jotain. Hiukset täytyy syväpuhdistaa kaikista kemikaaleista ja muista turhista aineista, jotta väri tarttuisi paremmin hiuksiin. Tämä pitää muistaa ensikerralla ja silloin taidan mennä jopa jo kampaajalle testaamaan tätä kasvivärjäystä. Monia varmaan kiinnostaa, onko tällainen luonnollisempi vaihtoehto sitten hinnaltaan kalliimpaa kuin normaalisti. Vastaus on ei, yksi tuollainen kasvisäri pakkaus maksoi n. 15 euroa ja siitä riitti hyvin minun hiuksien pituuteen, joka on melkein puoleen selkään. Omat hiukseni ovat aika ohuet, joten jos omistat paksumman pehkon, niin hiusväriä voi mennä enemmän. Mutta kyllä vain, tätä kasviväriä tulen jatkossa käyttämään hiuksieni värjäykseen!

kaasvivärjäys  
Onko teillä muilla kokemusta kasvivärjäyksestä?

10.12.2016

PARHAIMMAT JOULULEFFAT

joululeffat

Perinteisimmät joululeffat: Nämä jouluiset leffat on niitä, jotka pitävät katsoa joka vuosi. Joulutarina, Joulupukki ja noitarumpu, Yksin kotona, Lumiukko ja mitä tapahtui joulupukille! Näitä viittä leffaa ei voi olla skippaamatta. Jos ei mikään tuo joulufiilistä niin vähintään nämä! Eikä saa unohtaa muutamaa animaatio elokuvat, jotka on ollu ihan melkeinpä lapsesta asti perinteenä katsoa, Aku Ankan joulumanteli ja Samu Sirkan joulutervehdys!

Lapsena katotut ja myöhemmin löydetyt: Muistan kuinka yksi joulu, minä ja pikkusiskoni muistelimme erästä joululeffaa jonka olimme lapsena katsonut, mutta emme muistaneet ollenkaan sen nimeä. Pienet muistikuvat vihreästä otuksesta, joka vihasi joulua. Se riitti google haulle ja löysimme mieltä kaivellun leffan nimeltä The Grinch. Lapsuudesta palasi pieniä muistoja katsellessa sitä leffaa. Tämän lisäksi lapsuuden muistoista löytyy Petteri Punakuono animaatio elokuva, jota muistelimme kans lämmöllä ja harmittelimme, kuinka kyseinen elokuva ei ollut kunnolla tallentunut silloin aikoinaan vhs kasetillemme. Löysin kyseisen leffan dvd:nä muutama vuosi takaperin ja ostin sen samantien! Enää puuttuu vain yksi lapsuudesta oleva jouluinen animaatio leffa, jota ei ole tullut löydettyä yhtään mistään. Muistikuvat ovat hatarat ja niistä ei ole apua. Ainoat muistiin jääneet asiat elokuvasta on munan muotoinen hahmo, joka taisi mennä rikki elokuvan loppu puolella? Ja mitä muistan, niin se oli englanniksi ja nauhoitettu samalle vhs kasetille missä oli Barbie joutsenlampi elokuva. Eli näillä muistikuvilla leffaa tuskin koskaan löytää, ellei sitten kyseinen vhs kasetti ole jossain tallella.

Suosituimmat komediat joululle:  Skipataan joulu, Neljä joulua yhdessä päivässä, paha pukki ja muut joulujen klassikko komediat, joita tulee kyllä katsottua silloin tällöin. Komediat ovat minun makuuni ja niitä on erityisen kiva katsoa jouluisin glögin äärellä. Kyllä varmasti tulevalla vapaalla jouluviikolla kulutan kaikki joululeffat mitä vain löydän netflixistä!

Upeat joululeffa löydökset elämän aikana: Joulutarina, Saiturin joulu, Napapiirin pikajuna. Nämä kolme leffaa on sellasia, jotka tuli sattumalta katottua ja ovat uskomattoman hyviä. Joulutarina on aivan ihana suomalainen leffa, jossa jouluinen tunnelma on ihan erilainen kuin jossain jenkki leffoissa. Johtuu varmaan paljolti niistä ihanista Lapin talvimaisemista missä elokuva on kuvattu! Napapiirin pikajuna, sopii niin aikuisen kuin lapsenkin makuun ja tuo omalla viehättävällä tarinalla joulun tunnelman olohuoneeseen, mutta ei kuitenkaan niin vahvasti kuin muut. Kyseisen leffan olen katsonut joskus keskellä kesääkin. Näiden elokuvien pariin on mukava uppoutua näin joulun alla. Voisinkin melkeinpä heti mennä jo laittaa pyörimään jonkun näistä joulun leffoista!

Mitkä on teidän joulun suosikki leffat?

8.12.2016

VALKOSUKLAA-PIPARMINTTU KAAKAO

Mikäs sen parempaa kuin nauttia iltaisin lämmintä kaakaota! Tämä kaakao on ihanan joulunen ja suussasulavan piparmintun makuista. Äärettömän helppo vamistaa ja saa myös tehtyä oman maun mukaan, vähemmän piparmintun makua tai enemmän valkosuklaan makua. Ihan miten itse parhaaksi näet. Itse ainakin olen piparmintun ystävä, joten tässä kaakaossa sitä laitettiin ihan reilusti.

IMG_9477

Tarvitset:
n. puoli litraa täysmaitoa tai kevyt maitoa
Pandan valkosuklaalevy
piparminttu-uutetta
karkkitankoja
kermavaahtoa

IMG_9476

Tee kaakao näin; Kuumenna maito kattilassa ja lisää joukkoon valkosuklaata ja sekoita niin, että se sulaa maidon sekaan. Maista aina välillä niin saat siitä omaan makuun sopivan. Lisää 1-2 pientä tippaa piparminttuuutetta ja sekoita hyvin. Annostele laseihin ja pursota kermavaahtoa päälle ja koristele piparminttu karkitikusta murskatuilla palasilla kermavaahto ja lisää halutessa mukiin  makua tuomaan karkkitanko.


5.12.2016

MITÄ OLEN OPPINUT 22 VUODEN AIKANA ELÄMÄSTÄ?

Tänään tulee taakseni 22 vuotta elämää ja yli puolet on vielä edessä. Ajatus mikä herää ensimmäisenä on, että enkös minä juuri täyttänyt 15 ja saanut mopokortin? Tai enkös minä vasta puhallellut 10 v synttärikakusta kynttilöitä. Aika on mennyt hurjaa vauhtia ja sitä ei huomaakaan, kun jättää niiden synttäreiden juhlimisen kokonaan pois. En ole juhlinut mitenkään kunnolla synttäreitäni, kaksi edellistä vuottaa käperryin vain peiton alle katsomaan leffoja ja joinakin vuosina käyny jonkun kaverin kanssa ulkona syömässä. Tänään en kuitenkaan halua puhua syntymäpäivän vietosta, vaan haluan alkaa miettimään mitä näiden 22 vuoden aikana on tullut elämästä opittua.

IMG_0006

Virheistä oppii. Toisten virheistä, mutta parhaiten oppii kun itse mokaa. Lapsena opin pikkusiskoni (vai pikkuveljeni?) virheestä sen, ettei kieltä saa laittaa pakkasella rautaiseen parvekkeen kaiteeseen sillä se jää siihen kiinni. Omistakin virheistä olen oppinut, jos joskus on jonkun virheen tehnyt sen muistaa sitten seuraavalla kerralla.

Elämää ei voi suunnitella etukäteen. Koskaan ei voi olla varma mitä huomenna tapahtuu tai mitä ensi kuu tuo tullessa. Liian pitkälle suunnitteleminen on käytännössä aivan turhaa, sillä asiat voivat muuttua ajan myötä. Siitä huolimatta joskus on ihana alkaa ajattelemaan sitä kuinka ihanaa on eläkeiässä istua kiikkustuolissa Espanjan lämmössä. 

Vanhempien ihmisten arvostaminen on tärkeää. Ei sitä teini-iässä ymmärtänyt kuinka tärkeää olisi ollut kuunnella äidin fiksuja neuvoja. Nyt sitä osaa arvostaa enemmän ja sen huomaa, koska kyllä se kinkkisten tilanteitten tullessa on käännyttävä äidin puoleen kysyäkseen neuvoa. Ja kun tässä ikää tulee vaan entistä enemmän lisää olen alkanut enemmän arvostamaan minua vanhempia ihmisiä ja varsinkin omia vanhempia. Vanhempani ovat antaneet minulle hyvät eväät omaan itsenäistymiseen  ja olen siitä erittäin kiitollinen! Ja tulen olemaan heidän tuesta kiitollinen varmasti vuosien varrella enmmän ja enemmän.

Kiitos on sana, joka pitäisi sanoa päivän aikana ainakin kerran. Minun suustani kiitos sana tulee jo automaattisesti, kun minulle ojennetaan jotain. Pidän tuota pientä ja yksin kertaista sanaa tärkeänä tässä elämässä. Jokaisen pitäisi muistaa välillä kiittää.

Epäonnistuminen kuuluu elämään. Aina välillä meistä jokainen epäonnistuu jossakin. Koe menee huonosti, inssi ei mennytkään läpi tai ei tullukkaan voitettua jossain kilpailussa. Epäonnistumiset elämässä kasvattaa lunnetta ja jokaisen meidän pitäisi muistaa aina välillä se, että epäonnistuminen on sallittua. Kukaan ei voi vaatia keneltäkään täydellistä onnistumista, et edes itseltäsi. Jos epäonnistuu, sitten ensikerralla tekee paremmin.

Raha ei tuo onnellisuutta. Onnellisuus on paljon muuta, kuin se mitä pankkitilin numerot näyttää. Rahalla voin vain hakea sitä onnellisuuden tunnetta, sillä saa ostettua jotain mikä tekee hetkeksi onnelliseksi. Itse olen kokenut aina sen, että en voi ostaa onnellisuutta ja siihen ei tarvita rahaa, sen onnellisuuden tunteen tuo vain oma asenne elämää kohtaan.

Elä hetkessä! Joskus pitää tehdä jotain mitä ei ole koskaan ennen tehnyt tai kokeillut. Lähteä reisuun yllättäen, tehdä jotain odottamatonta, kokeilla uusia asioita. Joskus täytyy vain elää kuin päivä olisi viimeinen. Tällaiset hetket elämässä piristää arkea ja sen ei tarvitse olla mikään iso asia. Pelkästään riittää se, että lähtee vaikka ystävän kanssa syömään jonnekkin ravintolaan jossa ei ole koskaan käynyt tai valmistaa itse jotain aivan uutta ruokaa kotona.

Mitä te olette oppineet elämästä?

3.12.2016

PIKARUOKARAVINTOLA AMERIKKALAISEEN TYYLIIN - HELLO! AMERICAN DINER

Ei ole kauaan kun Turkuun avattiin uusi pikaruokaravintola hesen ja mäkkärin tyyliin, mutta vain monta astetta parempana. Kyseessä on Hello! American Diner, joka sijaisee yhdellä Turun parhaimmalla paikalla, keskellä keskustaa, missä ihmisiä kulkee päivittäin ohi. Tätä paikaa siis ei voi olla huomaamatta. Kaiken lisäksi yritys herätti jo ennen avaamista paljon huomiota, kun koko liiketilan ikkuna ja ovi oli peitetty isolla amerikan lipulla. Lippua oltiinkin käyty jossain vaiheessa varmasti perjantai-lauantai yönä nousuhumalassa repimässä kiinnostuneena, kun lippu repsotti siihen malliin, että jollakin oli utelijaisuus herännyt liian kovaksi. Hahah! Ja no, jos kerran siinä samassa paikassa ollut jokaiselle turkulaiselle tuttu ja turvallinen hese poistuu keskuudestamme, saa se jo ihmisten pään kääntymään kun liiketila on muuttunut täysin ja ovet avautuvat asiakkaille aivan erillaisella tyylillä.

IMG_0302 IMG_0311

Kyseinen hampurilaispaikka, ei eroa käytännöltään mitenkään hesen tai muiden pikaruokapaikkojen suhteen. Paitsi ruoan laadun suhteen, joka oli mieletön ja mikä parasta lounas boxi maksoi vain 10 euroa! Ei ole siis hyvää ateriaa pilattu hinnalla. Liike oli sisustettu 50-luvun amerikkalaistyyliin ja vaikutti todella rennolta paikalta, mutta ei kuitenkaan niin rennolta että olisi voinut tilata yhden siiderin ja jäädä seurustelemaan toviksi vaan oli enemmänkin, sellainen astetta hienompi pikaruokaravintola. Tarkottaen sitä, että se mitä siellä korkeintaan tehdään on tilaus tiskillä, pöytään istumaan, ruoka nokan eteen, syönnin jälkeen roskat roskiin ja tarjotin paikoileen ja poistutaan. Sinä suhteen olin hieman pettynyt, sillä odotin kyseiseltä paikalta samaa, mitä on Classic American Dinerissa, joita löytyy esim. Tampereelta, Jyväskylästä, Helsingistä Linnanmäeltä. Näissä paikoissa saa sitä kunnon asiakaspalvelua tarjoilijalta, kun tarjoilija tulee pöydästä ottamaan tilauksen. Sellainen käytäntö tuo minulle paremman asiakaspalvelu mielen, verrattuna asiakaspalvelu kohtaamiseen tiskillä ja kun tarjoilia heittää tarjottimen pöytään nopeasti (ja tässä kohtaa se on täysin eri tarjoilija, jolta oli tilauksen tehnyt). Paikka oli kuitenkin sellainen, että uudelleen voisi käydä, koska bataatti ranskalaiset sulatti minun sydämmen. Ja muutenkin ajattelimme tämän miehekkäämmän osapuolen kanssa testata onko tämän uuden hampurilaisravintolan taso sama puolen vuoden päästä vai heikkeneekö se sammalla tavalla kuin muillakin kaltaisillaan.

IMG_0307

Suosittelen kyllä käymään kyseisessä paikassa syömässä! Itse en ainakaan ruoan suhteen pettynyt ollenkaan.

1.12.2016

JOULUKUUSSA AION...

 Joulukkuun ensimmäinen tuli kuin salama nokan eteen. ei sitä aamulla edes muistanut kun silmät unenhiekassa käveli pimeässä töihin. Eikä sitä kymmenen tunnin työpäivänkään aikana kerennyt ajattelemaan ja huomaamaan, että kuu olisi vaihtunut vuoden odotettuimpaan kuukauteen. Ainoa mistä sen sitten tuli huomattua oli sosiaalinen media joka pursusi erilaisia joulukalenteri postauksia ja videoita ja jouluisia kuvia oli joka puolella. Tämä toi se joulumielen ja muistutti, että nyt on joulukuu.

Ajattelin tehdä pienen katsauksen siitä, mitä tämä kuu tuo minulle tullessa tai mitä oikeastaan aion tehdä joulukuun aikana. Paljon on suunnitelmia, mutta saako niitä toteutettua onkin sitten ihan eri asia.

IMG_0121 IMG_0159

- Laittaa jouluradiosta soimaan joululauluja heti kun marraskuu vaihtuu joulukuuksi. Olen odottanut ensimmäistä päivää kuin kuuta nousevaa, sillä haluan jo pästä soittamaan joululauluja!

- Tehdä töitä, niin paljon kuin vaan on mahdollista. Olenhan sitä jo kylläkin tehnyt, mutta toivottavasti töitä on myös samalla tavalla kun nyt on ollut. Vaikka kyllähän pari extra vapaapäivää kelpais, kun olen nyt viime aikoina ottanut vähän ylimääräisiä vuoroja vastaan.

- Samalla kuitenkin keskittyä parisuhteeseen ja järjestää rakkaalle muutama romanttinen yllätys. Nyt kahden viikon aikana on tuntunut siltä, että emme ole toisiamme nähnyt kunnolla ja aikaa vain vietetty yhdessä öisin sängyssä nukkuen. Joulukuun aikana satsaan 100% vapaapäivistäni viettämään aikaa rakkaani kanssa.

- Lukea kesken jääneen  kirjan loppuun.

- Siivota asunto lattiasta kattoon. Järjestää kaapit ja heittää kaikki ylimääräinen roinan pois kaapeista. Lisää tilaa kaappeihin ja koti puhtaaksi ennen joulua. Se kuulostaa hyvältä!

IMG_0064

- Lähettää yhden joululahjan, joka odottaa jo matkaan pääsyä.

- Tehdä pari joulukorttia sukulaisille. Joulukorttien askartelu intoa löytyis todella paljon, mutta saa nähdä saisinko postiin edes pari joulukorttia ennen kuin on liian myöhäistä.

- Löytää jostakin ihanan jouluinen sisustus tyyny sohvalle. Haluan meidän kotiin vähän enemmän jouluista sisustusta ja löysinkin keittiön pöydälle mukavan kaitaliinan Pentikiltä ja katselin kyllä yhtä tyynyäkin samalla, mutta en napannut sitä mukaan. Olisi ehkä pitänyt.

- Viettää mukava syntymäpäivä rakkaan kanssa.Syntymäpäiväni lähestyy ja meillä on suunitelmissa, että menisimme oikein kunnon ravintolaan syömään. Ai, että odotan sitä päivää!

IMG_9477

- Leipoa poikaystävälle upea syntymäpäivä kakku! Meillä tosiaan on kummallakin joulukuussa synttärit ja olen jo suunnittellut hänelle mieluisan kakun, jonka aion väsätä hänen syntymäpäivänään.

- Katsoa ainakin kaksi joulun suosikki leffaa, joita ei tule katsottua milloinkaan muulloin kun jouluna.

- Juoda glögiä vielä joulun jälkeenkin monta kupillista.

Onko teillä millaisia suunnitelmia joulukuulle?

27.11.2016

LÄHESTYVÄN JOULUN ODOTUSTA

Mitäs sinne ruutujen toiselle puolelle kuuluu? Joko teillä kaikilla alkaa olemaan samanlainen joulu into kun täälläkin? Itse olen koko marraskuun pursuanut jouluista intoa ja olisin valmis laittamaan joululaulut jo soimaan ja laittamaan telkkarista pyörimään joulun parhaimmat leffat. Ehkä tässä kuitenkin jaksaa odottaa vielä nämä muutamat päivät, jotta päästään sinne joulukuun puolelle.

IMG_0181

Meidän asuntoon hommattiin joulukuusikin, jonka bongasimme citymarketista halvalla ja oli meille juuri sopivan kokoinen. Sehän on jo siitä asti seissyt olohuoneessamme ja koristeet saanut pikkuhiljaa ylleen. Olemme myös täällä avanut joulutorttu ja piparikauden ja glögiäkin litkitty kurkusta alas jo varmaan 10 litraa. Ei näihin joulun ihanuuksiin vain voi kyllästyä, vai mitä? Itsestä on ainakin tuntunut muutamien vuosien aikana, että liian vähän on tullut esim. juotua glögiä ja nyt sit ajattelin korjata tilanteen ja juoda viime vuotisetkin glögit, ettei vaan oo paha mieli glögi kauden jälkeen, ettei sitä tullut juotua tarpeeksi.

Joulukuussa on luvassa täällä bloginkin puolella kaikkee kivaa. En ajatellut tehdä joulukalenteria, vaikka sekin kävi mielessä ja oli suunnitteilla. Haluan joulukuun aikana keskittyö yhteen kalenteriin 100% ja se on poikaystävän joulukalenteri, jota olen väsäillyt jo jonkin aikaan. Kuitenkin joulukuuksi olen suunnitellut paljon kivoja jouluisia postauksia, jotka sisältävät herkullisia reseptejä, diy postauksia ja paljon muuta joulu aiheisia postauksia. En malta odottaa, että pääsen niitä julkaisemaan teille luettavaksi! Onneksi se joulukuu on pian ovella, eikä siihen ole kuin enää 3 päivää!

IMG_0107 IMG_0131

18.11.2016

6 FAKTAA MINUN ELÄMÄSTÄ

I Olin lapsena sellainen, että sanoin kaiken ennen kun ajattelin. Möläyttelin siis mitä sylki suuhun tuo, enkä ole muuttunut siitä miksikään. Joskus saa hävetä sanomisia joskus taas on ihan hyvä, että tuli asiat sanottua suoraan. En kuitenkaan ole enää niin möläyttelijä kuin lapsena, vaan osaan jo jonkin verran arvioida voiko kaikkea sanoa mitä haluaisi.

II Muutimme perheeni kanssa minun ollessa 8 luokalla paikkakunnalle, johon en kokenut sopeutuvani ollenkaan. Tämä paikkakunta oli pieni urheilukunta, jossa minun mielestä pelkästään jo koulun liikuntatunneilla otettiin liian vakavasti pelit. Koululiikunnan pitäisi olla hauskaa ja rentoa, eikä sellaista tiukkapipoista pelaamista siitä kuka saa kultaisen pokalin.

instagram

III Minulla on aina ollut jotenkin huono itsetunto ja olen joissakin tilanteissa todella ujo. Sain nostettua itse tuntoani hieman viime vuoden aikana, kun aloin käyttämään sinkkuna ollessa tinderiä ja käymällä erilaisilla treffeillä. Itsetuntoni ei ole noussut täysin, mutta kyllä huonoinakin päivinä auttaa kun vieressä on ihminen, joka sanoo joka päivä "Sä olet niin kaunis". Kaiken lisäksi itsetuntoni on noussut todella paljon nykyisen parisuhteen aikana, en ole enää niin itsekriittinen kuin ennen.

IV Olen asunut tähän mennessä 5 eri kaupungissa ympäri Suomea. Se on ollut mielestäni hienoa kun on saanut nähdä erilaisia paikkoja. Huonointa siinä on se, että osaako jäädä yhdelle paikkakunnalle, mutta nyt ainakin Turku on sellainen jossa haluan asua. Täällä minulla on ne jotka saavat minut pysymään helposti paikoillaan, työ ja rakastava mies!

instagram2  
V Yläasteen jälkeen kävin vuoden lukiota, mutta vaihdoin ammatilliselle puolelle opiskelemaan merkonomiksi. Hain lukioon sen takia, koska halusi ruveta lasten lääkäriksi tai lasten psykologiksi. Huomasin onnenksi ensimmäisellä vuodella, että minusta ei ole sellaiseen ammattiin pikkikammon ja herkän luonteeni takia. Aloin silloin kiinnostumaan yrityksen perustamisesta, jonka takia olen merkonomin koulutuksen käynyt. Ja edelleen unelmoin omasta yrityksestä ja sitä kohti aijon suunnata tässä pikkuhiljaa!

VI  En ole koskaan telonut itseäni haavoja pahemmin. Polvessani on pienet arvet siitä kun kaaduin kivisellä tiellä pyörällä, jonka seurauksena polvessa oli mukavasti verta ja se pieni Petra palasi kotiin itkien. Muuten en muista, että olisin joskus murtanut luitani tai saanu mitään pahempia vammoja. Onnenapila ollut matkassa varmaankin!

Instagram: petrajanica

15.11.2016

IHANA NACHOVUOKA ILMAN LIHAA

Muistatteko maukkaan nachovuoan, josta tein postaksen joskus? Nam, sopivan tulinen, ihana lämmin ruoka joka pelastaa arjen tylsyydeltä! Kokkasin meille jokin aika sitten illallisen tex-mexin tyyliin ja tein alkuruoaksi tätä nachovuokaa, mutta vaan hieman kevyempänä ja kasvispitoisempana. Yllätin oikein kunnolla mieheni, joka saapui suoraan töistä kotiin. Häntä odotti katettu pöytä ja tarjoilusta löytyi alkuruoan lisäksi pääruoaksi kanatortilloja ja jälkiruoaksi nautimme vähän jouluisia tähtitorttuja ja glögiä. Ihanan pieni arjen piristys tuli luotuoa kotiin.

Muutin natchovuoan reseptiä hieman ja kokeilin jotain uutta. Jos haluat kokeilla sitä perinteistä vuokaa niin ohjeen löydät täältä. Jätin tästä tällä kertaa lihan kokonaan pois, niin sain vähän kevyemmän version aikaan.  Ja tämähän sopii myös hyvin kasvissyöjille tuon lihaversion sijaan ja oli yhtä hyvää kuin lihankin kanssa. Reseptiinhän voi myös lisätä enemmän kasviksia tai jättää kokonaan pois, oman maun mukaan vaan! Me nautimme tästä ruoasta Barbecue dipin kanssa, joten suosittelen kokeilemaan näiden yhdistämistä.

IMG_0073 IMG_0080

Tarvitset:

200 g nacho-lastuja
1 punaisen paprikan
1 prk guacamolea
1 prk salsakastiketta
1 prk juustodippiä
150 g juustoraastetta

Levitä nachot uunivuoalle tai uunipellille leivinpaperin päälle, lisää joukkoon pilkottu paprika, guacamole, salsakastike ja juustodippi. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteisessa uunissa ylätasolla niin, että juusto sulaa ja saa pintaan hieman väriä.

Ja eiköhän vaan testailemaan!

12.11.2016

TURKU SUOMEN PERSEENREIKÄ VAI OLIKO SITTENKÄÄN?

Siitä on nyt 2 vuotta kun muutin Jyväskylästä Turkuun. Aika on mennyt mielettömän nopeasti ja paljon on tapahtunut sillä aikaa. Valmistuin koulusta heti kun olin Turkuun päässyt, koin työttömyyden ahdingon, kokeilin baarielämää ensimmäistä kertaa elämässäni, etsin töitä, sain töitä, rakastuin ja nyt olen tässä. Minulla on työ ja oma rakas rinnalla. Tämä aika on kasvattanut suuresti minua. Työttömyys antoi kuvaa millaisella raha summalla oikeasti ihminen pärjäisi jos olisi tarvetta ja se aika sai minut itsenäistymään parhaiten. Baarielämä jäi sille tieleen, koska ei se minun juttuni ole laisinkaan. Mielummin ne illat viettää kotona katsoen netflixiä ja aamulla lompakko ja maksa kiittää! Tämä 2 vuotta on ollut todella opettavaisia ja ovat olleet ihan hyvätkin vuosia täällä Turussa. Olen oppinut ja kokenut paljon uutta, kun muutin tänne.

IMG_0031

Selvennykseksi uusille kuin myös vanhoille lukijoille. Olen siis syntyisin Etelä-Lapista ja olen sen jälkeen asunut eri paikkakunnillla ympäri Suomea. Vanhempani asuvat Kainuussa, joten sieltä tulee postauksia silloin tällöin, kun olen käymässä siellä päin. Jyväskylässä taas olin itse opiskelemassa Merkonomiksi, josta sitten päätin muuttaa Turkuun.

2 vuotta sitten, mietin Jyväskylässä mitä teen kun valmistun, sillä se jo kolkutteli ovella. Tiesin, että en haluaisi jäädä Jyväskylään vaan haluaisin lähteä katsomaan jotain täysin uutta paikkakuntaa. Eihän minua mikään estellyt silloin lähtemästä, joten miksipäs ei. Valitsin melkeinpä silmät sidottuna seuraavaa paikkakuntaa ja päätin lähteä Turkuun, sinne jossa ihmiset puhuvat typerällä murteella ja joka on se Suomen perseenreikä. Siitä sainkin sitten heti kuulla, kun kysyin opolta mahdollisuutta tehdä viimeinen työssäoppiminen kyseisellä paikkakunnalla. Ennakkoluuloni olivat juurikin edellä mainitut murre ja jokapuolella hoettu "Turku on Suomen perseenreikä", mutta en antanut sen vaikuttaa ollenkaan lähtööni. Asiathan voisivat olla toisin ja kaikki vain liioittelevat Turun huonoudesta ja heidän murretta.

IMG_0049 IMG_0056

Oliko ennakkoluulot paikkaansa pitäviä? Ei ne ollut, olen viihtynyt täällä niinkin hyvin, että voisin sanoa tätä paikaa kodiksi! Turku on alusta lähtien ollut minun mielestä kaunis kaupunkin, jokaiseen vuodenajan aikaan. Täällä on paljon nähtävää ja ihmiset ovat olleet mielestäni mukavia. Vaikka tottakai jokaisella paikkakunnalla on niin huonoja kuin hyviäkin ihmisiä. Aluksi tosiaan luulin, että se turun murre olisi todella vahva, mutta ei se pidä paikaansa. Ihmiset puhuvat normaalisti, mutta pakko myöntää, että välillä en ihan kaikkea ymmärrä mitä poikaystäväni sanoo. Johtunee vaan siitä, että murteissa on välillä eroavaisuuksia, harva ymmärtää kun sanon viruttelevani astioita. Ensimmäisen vuoden aikana murteesta on vain jäänyt käteen täsä ja tosa, joka saattaa jo tulla itsellä ihan automaattisesti kun näyttää toiselle jotain. Muutenhan tuota turun murretta ei edes kuulle, mutta ruotsia senkin edestä. Se olikin pieni kulttuurishokki, kun huomasi tässä olevan kaupunki jossa kirjaimellisesti kaikki on myös kirjoitettu ruotsiksi. Lisäksi lähes jokaisella kauppa reissulla kuulee edes vähän ruotsia. Turussa sen kaksikielisyyden näkee paremmin kun missään muualla missä olen asunut! Kaikesta tästä huolimatta Turku on kaupunki jossa viihdyn tällä hetkellä todella hyvin vaikka ennakkoluulot olivat mitä olivat. Älkää siis antako ennakoluulojen estää teitä, vaan ottakaa itse asiosta selvää enemmän, ennen kun luotte siitä kokonaisen mielikuvan!

9.11.2016

IHANA SYKSY TAKANA

Nyt se syksy on takana päin ja se oli kyllä upea! Meille tänne Turkuu suotiin ihanan aurinkoisia päiviä melkeinpä koko syksylle, joka olikin yllättävää. Se kun on tottunut siihen, että syksy on sateinen, niin oli kivaa vaihtelua kun syksyn sai nauttia auringon säteistä. Luonto oli kaunis niin kuin aina ja meillä päästiin nauttimaan ihanista kuumista juomista ja korkkasimme glögikauden jo heti kun kauppoihin saatiin ne myyntiin. Itse olen nauttinut syksystä nyt okein sydämmen pohjasta. Sanoin jossain postauksessa syksyn alussa, että tämä syksy on aina minulle ollut masentavaa ja väsynyttä aikaa pimeyden takia. Mutta nyt kun tämän syksyn popsi vitamiineja ja ajatteli kaamos ajasta vain niitä positiivisia puolia on aika ollut paljon mieluisempaa. Nyt voi hyvillämielin selailla syksyisiä kuvia ja siirtyä nauttimaan tästä tulevasta talvesta!

IMG_9402 IMG_9414 IMG_9348  
Millainen teidän syksynne oli?

5.11.2016

KOSMETIIKAN UUTUDET

Viime aikona olen ostellut tässä joitakin kosmetiikka tuotteita ja nyt pääsette tutustumaan mitä olen ostanut! Kerroin jokin aika sitten siitä, että olen alkanut panostamaan enemmän sellaisiin kosmetiikka tuotteisiin joita ei testata eläimiin. Panostan siis nykyään siihe, että kyseisen firman sivuilla lukee "Emme testaa tuotteita eläimiin". Mutta niinkuin siinä erillisessä postauksessa sanoin koskaan ei voi olla varma onko joku raaka-aineista testattu, voi ostamani tuotteet olla joissain määrin testattuja. Tavoitteena on kuitenkin, jossain vaiheessa löytää sellainen omanlainen kauppa/nettikauppa, josta löytyisi enemmän niitä tuotteita joita ei ole 100% varmuudella testattu eläimiin. Jos siellä ruutujen toisella puolella on vinkkejä joita heitellä, niin otan vastaan! Paria nettikauppaa olen jo miettinyt, että tilaan shamppoota ja muuta vastaavia tuotteita kunhan vanhat on saatu pois alta.

IMG_9567 IMG_9552

Tätä Hurraw!-huulirasvaa on kehuttu todella paljon ja muistan kun joka blogissa oli näistä arvonta yhteen aikaan. Itse en silloin kyseistä huulirasvaa testannut, mutta nyt päätin testata! Tiesin jo valmiiksi, että tässä on oiva huulurasva jota ei testata eläimiin millään tapaan ja kiikutin sen tottakai heti kotiin Punnitse ja Säästä liikkeestä! Kehujensa arvoinen tuote on ja vaikka hinta oli mitä oli, niin olen valmis maksamaan sen vähän päälle 5 euroa tuosta tuotteesta.

IMG_9571

Sitten päästään tutustumaan mitä nappasin Hulluilta Päiviltä lokakuussa. Sieltä lähti tottakai minun luotto Nivean rasva, joka on ihanan paksua ja sopii mun kuivalle iholle kun nenä päähän! Kivassa rasiassa olevaa rasvaa on minusta paljon helpompi käyttää kun puristettavaa purkkia jonka vaan sotkee sitten rasvaisilla käsillä. Tämä rasva vaan saa ihon tuntumaan niin pehmeältä rasvauksen jälkeen ja kaikenlisäksi se lähti tällä kertaan mukaan halpaan hintaan!

IMG_9576

Tässä sitten lisää Hullujen Päivien kosmetiikka ostoksia. Lumenen vartalonkuorintaägeeli ja ihanan punainen kynsilakka, jotka päätyivät mun mukaan oitis.

IMG_9584

Sitten vielä sieltä Hulluilta Päiviltä ostin itselleni uuden kulmakynän ja pääsin eroon lopulta siitä Rimmelin kulmakynästä, joka ei ollut parhaimmasta päästä. En vain ollut saanut aikaiseksi ostaa uutta, mutta Stockmannia kierrellessä huomasin tämän kulmakynän olevan tarjouksessa. Huomattavasti on ollut myös parempi kuin se Rimmelin kulmakynä!

Citymarketin meikkiosastoa kierrellessä törmäsin itselleni aivan uuteen meikkimerkkiin! Catricen kulmageeli lähti minun mukaani sinäpäivänä! Tutustuin tuotteen sivuilla heidän tuotteisiin ensin hieman ja löysin tiedon siitä, ettei kyseinen meikkifirma testaa sivujen mukaan tuotteita eläimiin, joka oli heti suuri plussa asiaan!  Mikä parasta kyseinen merkki on myös yhtä halpa kun kesän ja syksyn aikana hehkutettu essence merkki. Tähän mennessä minulle ei ole kerääntynyt muuta tuotetta heiltä, mutta kyseinen kulma geeli on ollut hyvä ostos.

IMG_9581

Sitten se kaikkien hehkuttama essence meikkimerkki! Halpa ja ihan kohtuu hyvä, ainakin kyseiseen ripsiväriin olen tyytyväinen. Otin ison harppauksen ja kokeilin jotain uutta ripsiväriä pitkästä aikaa. Olen aika tyytyväinen päätökseen kokeilla jotain uutta, sillä kyseinen tuote ei ole edes huono.

IMG_9587

Viimeisenä muttei vähäisempänä essencen kynsilakka, joka lähti testiin ripsivärin kanssa. En osaa oikein sano onko kynsilakka niinkään erityisen hyvä, olen sitä vaan pari kertaa käyttänyt. Näillä parina kertana on tuntunut siltä, että kynsilakka lohkeilee pois jo vuorokauden sisällä ja sitä pitäisi olla laittamassa lisää jo seuraavana päivänä. Pitää ottaa tarkemmin selvää onko tässä nyt hyvä vai huono tuote kyseessä.